Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joroisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 61


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Tekninen lautakunta 13.09.2023 § 61  

    

 

Kutsu kokoukseen on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus kokouksessa.

 

Kutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä siinä käsiteltävät asiat. Kuntalain 103 §:n mukaan kunnan muu toimielin kuin kunnan-valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Petri Miettinen

 

Päätösehdotus  Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Hanke-esittelijänä §62 jälkeen Kaasinen Anna ja Hasu Arttu, poistuivat ennen §63 käsittelyä.

 

 __________