Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joroisten kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 64


4 Palveluhinnat ehdotus 2024

 

Joroisten Veden taksojen korotus 1.1.2024

 

Tekninen lautakunta 13.09.2023 § 64  

183/02.09.00/2023  

 

 

Valmistelija Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342

 

Vesihuoltolaitoksen taksoja korotettiin v. 2023 alusta 2,5 %. Jo korotuspäätöstä tehdessä oli tiedossa, että korotus ei riitä kattamaan nousevia kustannuksia inflaation mukaisesti ja uusi korotus on tehtävä seuraavan vuoden alusta.
 

Vesihuoltolaitoksen tulos oli useita aiempia vuosia positiivinen ja kertynyttä ylijäämää käytettiin vesitornin peruskorjaukseen. V. 2022 tilinpäätös painui kuitenkin negatiiviseksi. Vesihuollon kustannuksia nostivat erityisesti polttoaineiden hintojen nousu sekä ennakoimattomat kone-, laite- ja putkirikot. Viemärilaitoksen osalta kustannuksia nosti lähinnä jätevesilietteen käsittelykustannusten nousu. Koko vesihuoltolaitoksen osalta liikeylijäämä jäi n. 63 000 € alle talousarvion. Korkojen nousun myötä vesihuoltolaitos maksoi ns. välitilin saldosta kunnalle korkoja n. 45 000 €. Tulos jäi poistojen ja rahoituskulujen jälkeen n. 24 600 € alijäämäiseksi.
 

Vesitornin peruskorjauksen myötä poistot kasvoivat n. 25 000 € vuodessa. Kuluvana vuonna käyttökustannukset ovat toteutuneet pääosin talousarvion mukaisesti. Kunnalle maksettavien korkokulujen seurauksena tulos painunee korkokulujen verran alijäämäiseksi.
 

Inflaation arvioidaan olevan 3 % talousarviovuonna 2024 ja siksi talousarvion laadintaohjeessa kustannusten kasvulle varataan 3 % nousuvara. Palkkakustannusten kehitykseen talousarviovuodelle ja suunnitelmavuosille varataan nousua 2,0 %. Talousarvion laadintaohjeessa on määritelty, että vesimaksuja korotetaan 2,5 %.
 

Sweco Finland Oy laati vesihuoltolaitokselle pitkän aikavälin talousmallinnuksen. Mallinnukseen aiheuttaa epävarmuutta erityisesti inflaation taso. Mallinnuksessa käytettiin inflaatiotasona 2 %. Tällä laskettuna vesihuoltolaitoksen tulot ei riitä kattamaan kustannuksia v. 2028 alkaen. Korkokulujen nousu aiheuttaa kuitenkin tuloksen alijäämäisyyden jo kuluvana vuonna.
 

Pääosa vesihuoltolaitoksen liikevaihdosta kertyy käyttö- ja perusmaksuista. Joroisten vesihuoltolaitoksen perusmaksujen suuruus on laitosten välisen vertailun välillä hyvin pieni. Sweco suosittaa perusmaksujen osuudeksi 30 % tuloista, kun se vesihuoltolaitoksella on nyt n. 14 %. Jos käyttömaksujen osuus on liian suuri, on laitoksen taloudellinen toiminta epävakaata kulutuksen vaihtelun takia.  Perusmaksujen avulla katetaan vesihuollon kiinteitä kustannuksia, joita syntyy vedenkulutuksesta huolimatta (esim. palkat). Vesihuoltolaitosten on myös pidettävä yllä verkostoaan. Tämä vaatii säännöllistä ylläpitoa ja korjaamista, joka kustannetaan perusmaksuilla.

Swecon suosituksen mukaan perusmaksuja korotetaan vuosittain maksimissaan 10 % ja perusmaksun osuus kasvatetaan 30 %:iin maksuista. Kun kohtuullinen positiivinen tulos ja 30 %:n perusmaksun osuus saavutetaan, ei maksuja enää nosteta. Kustannusten lisääntyminen vaatii myös pientä käyttömaksun nostoa.

V. 2024 talousarviota on lähdetty laatimaan siten, että käyttömaksuja korotetaan 2,5 % ja perusmaksuja 15 %. Perusmaksun korotus on suurempi kuin suosituksessa, koska inflaatio on korkeampi kuin laskelmissa. Näillä muutoksilla saavutetaan lähinnä kunnalle maksettavien korkokulujen suuruudesta riippuen alijäämäinen tulos 0 – 10 000 €.
 

Nelihenkiselle perheelle, jonka veden kulutus omakotitalossa on 200 m3/v, tarkoittaa se käyttömaksujen osalta n. 24 € korotusta vuodessa ja perusmaksun osalta n. 14 € korotusta vuodessa.

Taksaehdotus liitteenä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Petri Miettinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemärilaitoksen käyttömaksuja korotetaan 2,5 % ja vesi- ja viemärilaitoksen perusmaksuja 15 % v. 2024 alusta.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan päätösehdotuksen.

 

 __________