RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.10.2023/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen toimen, vesihuoltolaitoksen ja investointien talousarvioesitys 2024
Tekninen lautakunta 12.10.2023 § 74
157/02.02.00/2023
Valmistelija Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342
Joroisten kunnan hallintosäännön 60 § on annettu määräyksiä talousarvion ja taloussuunnitelman laadinnasta. Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion laadintaohjeet, jonka perusteella toimielimet laativat
talousarvioehdotuksensa. Vuoden 2024 talousarvion laadintaohje on hyväksytty kunnanhallituksessa 14.8.2023 § 139.
Laadintaohjeen mukaan kustannusten kasvulle varataan 3 % talousarviovuonna 2024 ja 2 % suunnitelmavuosina 2025 ja 2026. Palkkakustannusten kehitykseen talousarviovuodelle ja suunnitelmavuosille varataan 2,0 %. Vuoden 2024 talousarvion laadinnan lähtökohtana on käyttötalouden osalta tilinpäätöksen 2022 taso.
Talousarviovuodelle 2024 tai suunnittelukaudelle 2025–2026 ei lähtökohtaisesti oteta uusia investointikohteita, ellei kohteen toteuttaminen paranna merkittävästi kunnan toiminnan tai tilojenkäytön tehokkuutta, tuota positiivista tulovirtaa (elinkeinoelämää tukevat hankkeet) tai ole toiminnan jatkuvuuden tai järjestämisen kannalta välttämätön.
Talousarviovuoden 2024 kunnan peruspalveluihin ja sitä tukevaan infrastruktuuriin kohdentuvien investointien yläraja on 700 000 euroa. Kuntastrategian mukaisesti lisäksi voidaan tehdä investointeja, joilla arvioidaan olevan investointimenoa suurempi tulovaikutus. Yksi tällainen investointien painopiste on kuntakonsernin kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen.
Kiinteistö Oy Honkauralle tulee sen uudistetun yhtiöjärjestyksen mukaisesti valmistella investointi- ja korjaussuunnitelma vuosille 2024–2026. Honkauran investoinnit eivät sisälly yllä mainittuun kunnan ja vesilaitoksen investointiraamiin, vaan ne suunnitellaan sen tarpeiden ja taloudellisen kantokyvyn perusteella erikseen.
Teknisen toimen käyttötalouden kustannusten nousu on laskettu pääosin talousarvion laadintaohjeen mukaisesti. Ohjeesta poiketen kustannuksia nostavat kertaluonteisesti seuraavat seikat:
- kaavoitukseen lisätään 25 000 € lentoaseman ja VT-5-alueen kaavoittamista varten
- yksityistieavustuksiin lisätään 42 000 € useiden merkittävien yksityisteiden siltahankkeiden vuoksi
- kunnossapitopalveluihin lisätään yhden henkilötyövuoden palkkakustannukset eläköityvän henkilöstön rinnalle
- kiinteistöjen arvioitu lämmityskustannusten nousu v. 2022 tilinpäätökseen verrattuna ylittää merkittävästi 3 % kustannusten nousuvarauksen
- metsäsuunnitelman uusimiselle varataan 25 000 €
Käyttötalouden vertailu tilinpäätökseen 2022 osoittaa tuloihin n. 1 % ja menoihin n. 4,7 % laskua. Tilikauden alijäämä pienenee n. 183 000 €, kun uudesta virastosta v. 2022 tehtyä 300 000 €:n alaskirjausta ei huomioida.
Vesihuoltolaitoksen osalta vesi- ja viemärilaitoksen käyttömaksuja korotetaan teknisen lautakunnan päätöksen 13.9.2023 §64 mukaisesti 2,5 % ja vesi- ja viemärilaitoksen perusmaksuja 15 % v. 2024 alusta.
Käyttötalouden kustannuksiin on laskettu uutena 0,5 henkilötyövuoden palkkakustannukset eläköityvän henkilöstön rinnalle. Vesitornin investointi nostaa vuosittaisia poistoja n. 25 000 €. Kunnalle maksettavien korkokulujen suuruudeksi on arvioitu n. 45 000 € v. 2023 tilinpäätöksen mukaan.
Vesihuoltolaitoksen tulos jää talousarvioesityksessä negatiiviseksi n. 35 000 €.
Investointiesityksiä on talousarvion valmisteluvaiheessa käsitelty runsaasti. Ns. energiainvestoinneille voidaan laskea takaisinmaksuaika, joka perustuu käytännössä siirtymiseen uuteen edullisempaan energiamuotoon (öljystä lämpöpumpputekniikkaan, maalämpöön tai kaukolämpöön) ja energiatehokkuuden parantumiseen. Näitä hankkeita ovat Paloaseman lämmitystapamuutos sekä Ki Oy Honkauran pääomitus. Yritystilojen rakentamista voidaan tehdä kunnan toimesta yritystoiminnan kehittämiseksi. Näille hankkeille lasketaan pääoman tuottotavoite. Yksi tällainen hanke, OC System Oy:n tuotantotilojen laajentaminen, on vireillä. Kahteen suunniteltuun hankkeeseen, Saimaan reitin sekä Palviaisten biomassaterminaalin rakentamiseen on mahdollista saada JTF-tukea 70 % hankkeen kustannusarviosta. Suurin kunnan omiin toimitiloihin liittyvä investointiesitys on lukion ilmanvaihdon parantaminen/uusiminen. Nettoinvestointien määrä ilman energia- ja yritystilahankkeita pyritään saamaan tavoitellulle 700 000 euron tasolle.
Talousarvioesitykset ovat oheismateriaaleina.
Esittelijä Tekninen johtaja Petri Miettinen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1. hyväksyä lautakunnan sitovat tavoitteet ja mittarit vuodelle 2024
2. lähettää talousarvioluonnoksen edelleen valmisteltavaksi talous- ja hallintojohtajalle. Kunnanhallitus käsittelee kunnan talousarvioesitystä 30.10.2023
3. valtuuttaa teknisen johtajan jatkamaan talousarvioluonnoksen valmistelua kokouksen keskustelun perusteella ja tekemään tarvittaessa muita pieniä esille tulevia muutoksia talousarvioesitykseen
Päätös Tekninen lautakunta keskusteli investointiesityksistä ja päätti hyväksyä teknisen johtajan päätösesityksen seuraavin investointeihin tehtävien huomion tai muutoksin:
- OC Systems Oy:n teollisuushallin laajennuksen kustannusarvio lasketaan 2000 euron neliöhinnalla. Yrityksen kanssa käytävien neuvottelujen perusteella päivitetään investointiesityksen summa tarvetta vastaavaksi.
- Lukion ilmanvaihdossa havaittujen puutteiden syy selvitetään ja ilmanvaihdon perusparannuksen korjaustapa päätetään teknis-taloudellisesti opitmaalisimmalla tavalla
- Lentoaseman autotallia ei tehdä
- Kunnanviraston työtilojen muutoksia ei tehdä
- Kuvansin jääkiekkokaukalo uusitaan v. 2024
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |