RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.05.2024/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Palviaisten biomassojen väliterminaalin rakentaminen.
Tekninen lautakunta 14.06.2023 § 45
Valmistelija Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342
Kunnalla on kaksi maankaato- ja ns. risupaikkaa; toinen Kirkonkylällä Iitosentiellä ja toinen Kuvansisssa Vt-5 eteläisen rampin kohdalla. Molemmat paikat ovat täyttymässä eikä niillä kummallakaan ole ympäristölupaa.
Kuvansissa Vt-5 eteläisen rampin länsipuolella on n. 30 ha kunnan omistamia maa-alueita, jolla on voimassa Kuvansin osayleiskaavan merkintä T eli teollisuusalue. Aluelle on mahdollista sijoittaa mm. maankaatopaikka ja risualue. Ennestään alueella sijaitsee Savon Kuljetus Oy:n rakennusmateriaalien kierrätyskeskus. Osa T-alueesta on yksityisen omistuksessa.
Edellä mainittu alue on logistiselta sijainniltaan erittäin hyvä ajatellen 5-tien liikennettä ja materiaalivirtoja. Alue onkin tunnistettu potentiaaliseksi sijoituspaikaksi mm. seuraaville toiminnoille:
- hakkeen välivarastointi
- kantojen välivarastointi
- risujen ja puutarhajätteen välivarastointi
- maanläjitysalue
- purkupuun varastointi
- biomassojen välivarastointi (biokaasulaitoksille)
- raakapuuterminaali
- maatalousmuovien kierrätys
Edellä mainituista toiminnoista ympäristölupa tarvitaan maankaatopaikkatoiminnalle sekä risujen, kantojen ja purkupuun hakettamiselle säännöllisesti. Lisäksi on tarvittaessa tehtävä jätelain 100 §:n mukainen ilmoitus esim. puutarhajätteen keräyksestä.
Kaikki edellä mainitut toiminnot voidaan sijoittaa Joroisten kunnan omistamille alueille. Alueelle on tarpeen tuoda alkuvaiheessa vesijohto ja sähköliittymä, mutta viemäröintiä ei ainakaan alkuvaiheessa tarvita. Entiset maankaato- ja risupaikat jäisivät pois käytöstä uuden alueen valmistuttua.
Tällä hetkellä edellä kuvatulle hankkeelle ja alueelle on mahdollista hakea JTF-rahoitusta (oikeuden mukaisen siirtymän rahasto). Näillä kuntien perusrakenteen investointituilla voidaan rahoittaa mm.:
• Bioterminaaleja, kiertotalousterminaaleja, -alueita ja -materiaalien läjitysalueita,
• Retkeily- ja vesistöreitistöjä, kun ne kytkeytyvät olemassa olevaan matkailuelinkeinoon ja sen kilpailukyvyn parantamiseen,
• Satamia, kun ne kytkeytyvät olemassa olevaan matkailuelinkeinoon ja sen kilpailukyvyn parantamiseen tai biomassojen kuljetukseen ja
• Teollisuusalueita.
Hankkeiden tukitaso on investointihankkeissa korkeintaan 70 %. Kyseessä on jatkuva haku. Ensimmäinen käsittelyyn ottopäivä oli 2.6.2023. Seuraavat ovat 29.9.2023 ja 15.12.2023. Tästä hausta rahoitettavat hankkeet voivat jatkua pääsääntöisesti enintään 28.2.2026 saakka.
Hanke on esitelty lähetekeskusteluissa sekä kunnanhallitukselle, että tekniselle latakunnalle. Tekninen johtaja on käynnistänyt hankealueen yleissuunnittelun ja ympäristölupahakemuksen laatimisen konsulttina toimivan Sitowisen kanssa. Yleissuunnitelma on tarkoitus saada valmiiksi ennen kesälomakautta ja hankehakemus pystyttäneen jättämään syyskuun haussa.
Liitteenä hankealueen yleiskaavaote. Oheismateriaalina hankkeen alustava esitysmateriaali.
Esittelijä Tekninen johtaja Petri Miettinen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että:
- Palviaisten biomassojen väliterminaalin yleissuunnitelma käsitellään teknisessä lautakunnassa sen valmistuttua ja tällöin päätetään hankealueen lopullinen laajuus ja toiminnot
- hankeavustushakemus jätetään ELY-keskukselle em. käsittelyn jälkeen
- talousarvion 2024 investointiosaan esitetään riittävää määrärahavarausta kunnan omarahoitusosuudeksi
- ennen alueen rakentamista päätetään tulevien toimintojen käytännön järjestelyistä sekä liiketoimintamallista
- hankkeen toteutusajaksi tavoitellaan v. 2024-25
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan päätösehdotuksen.
__________
Tekninen lautakunta 02.11.2023 § 83
Valmistelija Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342
Palviaisten alueen varastoalue on herättänyt paljon kiinnostusta mm. alueen bioenergia- ja maanrakennustoimijoissa. Alueelle on Sitowisen toimesta suunniteltu viisi n. yhden hehtaarin kokoista tonttia.
Tällä hetkellä yritysten kanssa on alustavasti neuvoteltu seuraavien toimintojen sijoittumisesta alueelle:
- hakkeen välivarastointi
- kantojen välivarastointi
- risujen ja puutarhajätteen välivarastointi
- maanläjitysalue
- purkupuun varastointi
- raakapuuterminaali
Palviaisten alue ei näyttäisi olevan optimaalinen sijaintipaikka Riikinnevalle suunnitellun biokaasulaitoksen väliterminaalin sijoittumisen kannalta joten ko. alue jätetään kunnan suunnitelmaan pelkkänä aluevarauksena (tontti 5). Tarvittaessa alue voidaan ottaa käyttöön myöhemmin.
Terminaalihankkeen rakentaminen kohdistuisi tämän hetken tietojen valossa suunnitelmaluonnoksen tontteihin 1, 2 ja 4. Tontit esirakennetaan eli niille tehdään tieliittymä ja pintamaat raivataan. Osa tonttien pinta-alasta voidaan tehdä valmiiksi, mutta loppuosiltaan tontit rakentuvat ajan myötä käyttökelpoisilla muualta ajettavilla ylijäämämailla sekä yritysten omien tarpeiden mukaisesti. Tontti 3 on hankalasti hyödynnettävissä joten se jätetään myös varaukseksi. Alueelle johtava tie levennetään ja sen kantavuutta parannetaan. Tien päähän rakennetaan kääntöympyrä.
Sitowise laatii myös alueen toiminnoille tarvittavan ympäristöluvan hakemusasiakirjat.
Sitowise Oy laatiman kustannusarvion mukaan edellä kuvattu hanke rakennettuna suunnitteluineen ja rakennuttamisineen ilman arvonlisäveroa maksaisi n. 367 000 €. JTF-rahoitusta on mahdollisuus saada 70 % kustannusarviosta eli nettokustannus kustannus olisi n. 110 000 €. Tämän vuoden viimeinen JTF-hakukierros päättyy 15.12.
Liitteenä aluesuunnitelmaluonnos. Kustannusarvio ja alueesta laadittu powerpoint-esitys ovat oheismateriaaleina.
Esittelijä Tekninen johtaja Petri Miettinen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1. , että hankealue toteutetaan edellä selostustekstissä mainitussa laajuudessa siten, että alueen rakentamisen kustannusarvio on enintään 400 000 euroa
2. , että hankkeen toteuttamisen ehtona on sille myönnettävä 70 %:n suuruinen JTF-avustus tai niin, että kunnan nettomaksuosuus on enintään 120 000 euroa.
3. valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan ja jättämään hankkeen JTF-rahoitushakemuksen 15.12 mennessä Pohjois-Savon Liitolle.
4. Ennen lopullista rakentamispäätöstä kunnan ulkopuolisten toimijoiden kanssa solmitaan tonttien vuokrasopimukset ja/tai sopimukset veloitusperusteista
Päätös Tekninen lautakunta päätti:
1. , että hankealue toteutetaan edellä selostustekstissä mainitussa laajuudessa siten, että alueen rakentamisen kustannusarvio on enintään 400 000 euroa
2. , että hankkeen toteuttamisen ehtona on sille myönnettävä 70 %:n suuruinen JTF-avustus tai niin, että kunnan nettomaksuosuus on enintään 120 000 euroa.
3. valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan ja jättämään hankkeen JTF-rahoitushakemuksen 15.12 mennessä Pohjois-Savon Liitolle.
__________
Tekninen lautakunta 03.05.2024 § 38
116/10.03.01.00.00/2023
Valmistelija Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342
Palviaisten bioterminaalihankkeelle saatiin Pohjois-Savon Liitolta myönteinen avustuspäätös 22.3.2024. Hankkeen hyväksytty kustannusarvio on 383 670 € (ALV 0 %). Tukea myönnetään yhteensä enintään 268 569 euroa eli tuen osuus hankkeen hyväksyttävistä tukikelpoisista nettokustannuksista on tällöin enintään 70,00 %. Hankkeelle on varattu kunnan kuluvan vuoden talousarvion investointiosaan 120 000 euron omarahoitusosuus.
Hankkeen valmistumisaikaa siirrettiin hakuaikana 31.8.2025 saakka, koska rahoitushakemuksen käsittely siirtyi alkuperäisestä aikataulusta huomattavasti myöhemmäksi. Tässä vaiheessa oletetaan, että hanke ei tosiasiallisesti valmistu kokonaan tämän vuoden puolella ja asia on otettava huomioon talousarvion 2025 laadinnassa.
Bioterminaalin toiminnalle on haettu ympäristölupaa. Hakemus on käsittelyssä Keski-Savon ympäristötoimella. Lupapäätös pyritään saamaan kesään mennessä. Sitowise Oy laatii hankkeen lopulliset suunnitelmat ja tarjouspyynnön kaupalliset asiakirjat kevään aikana. Hanke voidaan kilpailuttaa ja työt aloittaa arviolta elokuun aikana.
Hankkeen rakennuttamistehtävät suoritetaan kunnan omana työnä. Urakkasuoritusten valvonta suoritetaan myös kunnan omana työnä tai mahdollisesti ostopalveluna.
Joroisten kunnan hallintosäännön 23 § kohdan 8 mukaan tekninen lautakunta päättää rakennushankkeiden pääpiirustusten, kustannusarvioiden ja hankesuunnitelmien hyväksymisestä sekä toteutettavista rakennusurakoista, kun urakoiden arvo on yli 60 000 euroa.
Esittelijä Tekninen johtaja Petri Miettinen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee Palviaisten bioterminaalihankkeen tilanteen tiedoksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan päätösehdotuksen
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |