RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 58
Kiinteistöstrategian hyväksyminen vuosille 2025-2035
Tekninen lautakunta 09.10.2025 § 84
Valmistelija
Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342
Toimivalta
Joroisten kunnan hallintosäännön 21 §:n mukaan lautakuntien yleisinä tehtävinä on valmistella kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi kuuluvat asiat sekä huolehtia toimialalleen kuuluvien asioiden täytäntöönpanosta.
Hallintosäännön 19 §:n kohdan 15 mukaan kunnanvaltuusto päättää merkittävistä ja taloudellisesti tai muulla tavoin laajakantoisista kunnan hallinnon järjestämisen periaatteista ja koko kuntaa koskevista strategiaa toteuttavista suunnitelmista ja ohjelmista.
Asia
Joroisten kunnan nykyinen kiinteistöstrategia vuosille 2019-2025 on hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.11.2019. Samaan aikaan laadittiin ja hyväksyttiin myös kunnan asuntostrategia. Joroisten kuntastrategian kohdassa 4.3.1 esitetään toimenpiteenä kiinteistöstrategian päivitys v. 2024-25 aikana.
Kunnan kiinteistöt on jaettu nykyisessä kiinteistöstrategiassa toimialojen palvelusuunnitelmiin perustuen kolmeen luokkaan:
- Säilytetään; ylläpidetään, peruskorjataan PTS:n mukaan ja/tai kehitetään tarvittaessa
- Kehitetään; etsitään lisäkäyttöä kunnan omista toiminnoista tai mahdollisista 3. sektorin toiminnoista. Tiloja peruskorjataan/muunnetaan tarvittaessa
- Luovutaan; myydään tai puretaan
Purkuajankohdat sovitetaan talousarvioon, jotta purkukulut ja tasearvojen alaskirjaukset saadaan toteutettua hallitusti.
Lisäksi suunnitelmaan on listattu yhtiölle siirtyvät kohteet.
Mahdolliset kiinteistöjen purkuajankohdat sovitetaan talousarvioon, jotta purkukulut ja tasearvojen alaskirjaukset saadaan toteutettua hallitusti.
Luokitukseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm.:
- kiinteistöjen merkityksellisyys ja välttämättömyys ydintehtävän kannalta
- kiinteistön asema kunnan kokonaisuudessa
- taloudellinen peruste, ylläpitokustannukset
- investointitarve ja kuntoluokka
- toimintaympäristön ja yhteiskunnan muutokset
Kiinteistöstrategian päivitykseen perustettiin työryhmä, jonka jäsenet edustivat kunnan eri hallinnon aloja sekä lautakuntia ja kunnanhallitusta. Viranhaltijoista ja kunnan työntekijöistä ryhmässä toimivat toimialajohtajat, yhtenäiskoulun rehtori, varhaiskasvatuspäällikkö, kunnossapitopäällikkö, rakennuttamis- ja hankintapäällikkö sekä tarpeen mukaan ja erikseen ryhmän kokouksiin pyydettävät työntekijät tai asiantuntijat. Luottamushenkilöistä ryhmään kuuluivat Justiina Suhonen, Pauli Räisänen ja Hannu Lahtinen. Päivitystyö aloitettiin 25.3.2025 ja neljäs ja viimeinen ryhmän kokous pidettiin 15.5.2025.
Merkittävin muutos nykyiseen strategiaan on uudelle kuluvana vuonna perustetulle Joroisten Vuokrakiinteistöt Oy:lle siirrettävät kiinteistöt. Mm. terveysasema ja toimitilakiinteistöt siirtyvät yhtiölle v. 2026 alusta. Yhtiö laatii oman strategisen suunnitelmansa toiminnan käynnistyttyä ensi vuoden aikana. Samoin Kiinteistö Oy Honkaura päivittää oman asuntostrategiansa ensi vuoden aikana.
Strategia on laadittu Power Point-malliseksi kuten aiempikin strategia. Asiakirjan alussa on kuvailtu visio ja sen toteuttamisessa noudatettava strategia. Tämän jälkeen käydään läpi mm. kiinteistöluokituksen perusteet, väestö- ja lasten ja nuorten ikäluokkaennusteet, toimialojen järjestämissuunnitelmia, suunnitelmallinen kiinteistöjen hoito ja näiden jälkeen on lueteltu kohteet luokittain. Lopuksi käydään vielä läpi yleisellä tasolla uudisrakentamistarpeet, tekniset korjaustarpeet, toiminnalliset korjaustarpeet, sisäilma-asioiden huomioiminen sekä kiinteistöstrategian hyväksyminen ja toteutumisen seuranta.
Kiinteistöstrategia vuosille 2025–2035 on liitteenä.
Esittelijä
Tekninen johtaja Petri Miettinen
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan liitteenä olevan Joroisten kunnan kiinteistöstrategian vuosille 2025-2035 ja esittää sitä edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös
Tekninen lautakunta päätti hyväksyä teknisen johtajan päätösehdotuksen.
KH 03.11.2025 § 207
Valmistelija
Tekninen johtaja Petri Miettinen, puh. 040 661 4342
Toimivalta
Joroisten kunnan hallintosäännön 21 §:n mukaan lautakuntien yleisinä tehtävinä on valmistella kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi kuuluvat asiat sekä huolehtia toimialalleen kuuluvien asioiden täytäntöönpanosta.
Hallintosäännön 19 §:n kohdan 15 mukaan kunnanvaltuusto päättää merkittävistä ja taloudellisesti tai muulla tavoin laajakantoisista kunnan hallinnon järjestämisen periaatteista ja koko kuntaa koskevista strategiaa toteuttavista suunnitelmista ja ohjelmista.
Asia
Käsitellään kiinteistöstrategian hyväksyminen aiemman teknisen lautakunnan esittelytekstin mukaisesti.
Kiinteistöstrategia vuosille 2025–2035 on liitteenä.
Esittelijä
Kunnanjohtaja Jaakko Kuronen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Joroisten kunnan kiinteistöstrategian vuosille 2025–2035.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle Joroisten kiinteistöstrategian vuosille 2025–2035 hyväksymistä päivitetyn liitteen mukaisesti.
Petri Miettinen ja Joonas Tyrväinen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.55.
VALT 10.11.2025 § 58
212/00.01.02.00/2025
Päätös
Valtuusto päätti yksimielisesti hyväksyä kunnanhallituksen päätösehdotuksen.