RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 80
Sivistystoimen talouden seuranta 1-9/2025
Sivistyslautakunta 18.11.2025 § 80
130/02.02.02/2025
Valmistelija
Sivistysjohtaja Mika Huovinen puh. 044 493 5611
Toimivalta
Joroisten kunnan hallintosäännön 71 § on annettu määräyksiä toiminnan ja talouden seurannasta.
Toimialat seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti, kuitenkin vähintään kuukausittain.
Lautakunnilla on raportointivelvoite toiminnasta ja taloudesta kunnanhallitukselle neljännesvuosittain. Ensimmäinen maaliskuun lopun mukaisena, toinen kesäkuun lopun mukaisena, kolmas syyskuun lopun mukaisena ja neljäs raportti talouden ja toiminnan toteutumisesta on tilinpäätös.
Sivistystoimen osuus kustakin raportista on mahdollisuuksien mukaan käsiteltävä sivistyslautakunnassa ennen raportin käsittelyä kunnanhallituksessa. Jollei raporttia ehditä käsittelemään sivistyslautakunnassa ennen kunnanhallituksen käsittelyä, on se vietävä ensimmäiseen mahdolliseen kokoukseen tiedoksi.
Asia
Talouden osalta esitetään
- toimialan kulujen ja tuottojen toteutuma yhteensä
- talousarviossa määriteltyjen sitovien tasojen toteutuma
Toiminnan osalta esitetään
- talousarviossa asetettujen sitovien tavoitteiden ja riskien toteutumatilanne.
Esittelijä
Sivistysjohtaja Mika Huovinen
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan sivistystoimen osavuosiraportin 1-9/2025 ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi.
Päätös
Sivistyslautakunta päätti hyväksyä sivistysjohtajan päätösehdotuksen.