RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 83
Viranhaltijapäätökset
Sivistyslautakunta 18.11.2025 § 83
Kuntalain 92 §:ssä säädetään asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi. Sen 2 momentin mukaan hallintosäännössä voidaan määrätä, että oikeus asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi koskee myös lautakuntia.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Joroisten kunnan hallintosäännön 29 §:ssä määrätään, että lautakunnan alaisen viranomaisen ratkaisema asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunta, lautakunnan puheenjohtaja ja kyseisen lautakunnan esittelijä.
Sivistyslautakunnan tietoon saatetaan sivistysjohtajan ja sivistystoimen toimialapäälliköiden viranhaltijapäätökset edellisen kokouksen jälkeiseltä ajalta.
Esittelijä
Sivistysjohtaja Mika Huovinen
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää merkitä päätökset tiedoksi ja päättää, ettei se käytä kuntalain 92 § :n mukaista otto-oikeutta ko. päätöksiin.
Oheismateriaalina viranhaltijapäätösten päätösluettelo.
Päätös
Sivistyslautakunta merkitsi päätökset tietoon saatetuiksi ja päätti, ettei se käytä otto-oikeutta päätöksiin.