RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 20
Tilinpäätös tilikaudelta 2025, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 25.05.2026 § 28
Toimivalta
Kuntalain 123 §:n mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.
Tilintarkastajan on tarkastettava:
- onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;
- antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikean ja riittävän kuvan kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;
- ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;
- onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.
Tilintarkastajan tulee noudattaa valtuuston ja tarkastuslautakunnan antamia ohjeita, jolleivat ne ole ristiriidassa lain, hallintosäännön tai julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan kanssa.
Havaitsemistaan olennaisista epäkohdista tilintarkastajan on ilmoitettava viipymättä kunnanhallitukselle annettavassa tilintarkastuspöytäkirjassa.
Tilintarkastuspöytäkirja annetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.
Asia
Kunnanhallitus allekirjoitti tilinpäätöksen 30.3.2026, jonka jälkeen tilinpäätös on toimitettu tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi. Samassa yhteydessä on tilintarkastajalle toimitettu kunnanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan allekirjoittama vahvistusilmoituskirje.
Lisäksi tarkastuslautakunnan kuultavana on 14.4.2026 pidetyssä kokouksessa ollut kunnanjohtaja Jaakko Kuronen, talouspäällikkö Miia Tarvus ja hallintopäällikkö Virva Leväinen.
Tilintarkastuskertomuksessa tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä on seuraavat lausumat:
- Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä.
- Esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta.
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta yhtyy tilintarkastajan kantaan tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä ja esittää osaltaan valtuustolle, että
1) tilinpäätös tilikaudelta 1.1.-31.12.2025 hyväksytään ja
2) vastuuvapaus tilivelvollisille myönnetään tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.
Päätös
Tarkastuslautakunta päätti yhtyä tilintarkastajan kantaan tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä.
Tarkastuslautakunta päätti esittää osaltaan valtuustolle, että
1) tilinpäätös tilikaudelta 1.1.-31.12.2025 hyväksytään ja
2) vastuuvapaus tilivelvollisille myönnetään tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.
VALT 08.06.2026 § 20
228/02.06.01.03/2025
Toimivalta
Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapaudesta. Lisäksi kuntalain 113 §:n mukaan valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Asia
Ennen tilintarkastusta ja tarkastuslautakunnan käsittelyä kunnanhallitus on käsitellyt tilinpäätöksen osaltaan kokouksessaan 30.3.2026 § 50. Kunnanhallitus päätti tilinpäätöksen osalta yksimielisesti
- hyväksyä ja allekirjoittaa vuoden 2025 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi,
- esittää valtuustolle, että poistoeroa tuloutetaan 31 221,35 euroa, minkä jälkeen tilikauden ylijäämä 171 412,63 euroa kirjataan taseen ylijäämätilille,
- oikeuttaa hallinnon tarvittaessa tekemään tasekirjaan vähäisiä lisäyksiä ja korjauksia, mikäli muutostarvetta ilmenee esim. tilintarkastuksen perusteella. Tarkistettu tasekirja toimitetaan kunnanhallitukselle samalla kun tilinpäätösasiakirjat toimitetaan valtuustolle,
- antaa tilinpäätöksen valtuuston käsiteltäväksi sen jälkeen, kun tilintarkastaja ja tarkastuslautakunta ovat antaneet suorittamastaan tarkastuksesta lausuntonsa,
Tilinpäätöskirjaan on tehty vähäisiä teknisiä tarkennuksia ja tekniset korjaukset sisältävä tilinpäätös on liitteenä.
Päätös
Valtuusto päätti yksimielisesti
- hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätöksen,
- tulouttaa poistoeroa 31 221,35 euroa, minkä jälkeen tilikauden ylijäämä 171 412,63 euroa kirjataan taseen ylijäämätilille,
- myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.