RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2026/Pykälä 67
Vesihuoltotaksojen korottaminen
Tekninen lautakunta 27.08.2026 § 67
182/02.09.00/2026
Valmistelija
Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342.
Toimivalta
Joroisten kunnan hallintosäännön 26 § kohdan 6 mukaan lautakunnat päättävät toimialaansa kuuluvien palvelumaksujen, tilavuokrien ja muiden taksojen suuruudesta, ellei säännöksissä tai ohjeissa ole muuta määrätty.
Asia
Talousarvion laadintaohjeen mukaan kunnan palveluiden taksat tulee tarkistaa ja pitää ajan tasalla. Joroisten Veden taksat maksut on tarkistettu edellisen kerran v. 2026 alusta.
Vesihuoltolaitokselle laadittiin talousennuste v. 2023. Ennusteessa käytiin läpi laitoksen nykytila v. 2023, tulevaisuus ilman maksumuutoksia, tasapainotus maksumuutoksilla ja laadittiin lopuksi yhteenveto. Aiempina vuosina 2020–2022 tulot riittivät kattamaan menot, mutta v. 2022 alkaen kunnalle maksettuja korkokuluja ei olla saatu katettua. Laitoksen suurin menoerä ovat materiaalit ja palvelut ja toiseksi suurin henkilöstökulut.
Nousupaine materiaaleihin ja palveluihin on v. 2027 1,7 % (inflaatio) ja henkilöstökuluihin 2,5 %. Tulevien jäteveden puhdistamoiden investointeihin on syytä varautua etukäteen. Investointien vaikutus näkyy käyttötaloudessa ennen kaikkea poistojen kasvamisena, mutta myös investointeja varten otettavien lainojen korkokuluina.
Talousennusteen ehdotuksen mukaan perusmaksuja korotetaan vuosittain maksimissaan 10 %. Perusmaksun osuus on kuitenkin tarkoitus kasvattaa 30 %:iin liikevaihdosta. Tällä hetkellä osuus on n. 20 %. Kun kohtuullinen positiivinen tulos ja 30 %:n perusmaksun osuus saavutetaan, ei perusmaksuja ole tarvetta nostaa inflaatiota enempää. Kustannusten lisääntyminen vaatii myös kulutustaksojen nostoa.
Laitoksen taksoja on korotettu viime vuosina seuraavasti:
- 1.1.2023 2,5 % sisältäen kulutusmaksut ja perusmaksut
- 1.1.2024 2,5 % kulutusmaksut ja 15 % perusmaksut
- 1.1.2025 2,5 % kulutusmaksut ja 10 % perusmaksut
- 1.1.2026 5,0 % kulutusmaksut ja 10 perusmaksut ja 5 % liittymismaksut
Vuosittainen kuluttajaviranomaisen hyväksymä maksumuutos on maksimissaan 15 %.
Vertailtaessa lähialueiden vesihuoltolaitosten taksoja, huomataan, että Joroisten vesihuoltolaitoksen taksat ovat muita alhaisempia. Esimerkiksi Juva on nostanut viime vuosina taksoja voimakkaasti johtuen erityisesti uuden jäteveden puhdistamon rakentamisesta.
Edellisten korotusten vaikutuksia voi arvioida v. 2025 tilinpäätöslukujen perusteella. Koko vesihuoltolaitoksen tilinpäätöksen alijäämäksi muodostui 45 897 euroa mikä oli n. 13700 euroa pienempi alijäämä kuin v. 2024. Alijäämän määrä oli lähellä talousarviosummaa. Kuluvan vuoden 1–6 kk toteumasta nähdään, että vesilaitoksen tuotot ovat toteutuneet talousarvion mukaisesti, mutta henkilöstökulujen, materiaalien ja palveluiden ylittäessä hieman talousarvion, on alijäämä toteutumassa hieman suurempana kuin talousarviossa. Viemärilaitoksen osalta tuotot ovat myös toteutuneet talousarvion mukaisesti, mutta kustannukset ylittyvät hieman. Talousarvion mukainen alijäämä vuodelle 2026 on 60 922 euroa.
Talousarvion v. 2027 laadinnassa on alustavasti ajateltu vesihuoltolaitoksen kulutusmaksujen nostoa 8 % ja perusmaksujen nostoa 15 %. Tässä vaiheessa voidaan arvioida, että vesihuoltolaitoksen tulos jäisi em. korotusten jälkeen edelleen negatiiviseksi ollen luokkaa – 45 000 euroa. Korotuksen vaikutus nelihenkiselle perheelle olisi n. 104 euroa vuodessa ja yhden henkilön taloudessa n. 40 euroa vuodessa. Esitettyjen korotusten jälkeen Joroisten Veden taksat olisivat edelleen vertailukuntien edullisimmat.
Taksavertailu on oheismateriaalina
Esittelijä
Tekninen johtaja Petri Miettinen
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää korottaa vesihuoltolaitoksen taksoja seuraavasti: - veden kulutusmaksut 8 % - veden perusmaksut 15 % - jäteveden kulutusmaksut 8 % - jäteveden perusmaksut 15 % - liittymismaksut 10 %
Päätös
Tekninen lautakunta päätti hyväksyä teknisen johtajan päätösehdotuksen lisäyksellä, että vuoden 2028 perusmaksujen tarkastelun osalta painotetaan liittymäkoon hinnoittelua, hinnat tarkistetaan liittymäkoon mukaan ja laaditaan tarkempi hinnoittelutaulukko.