RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 127
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KH 31.08.2026 § 127
Kutsu kokoukseen on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus kokouksessa.
Kutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä siinä käsiteltävät asiat. Kuntalain 103 §:n mukaan kunnan muu toimielin kuin kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Esittelijä
Hallintopäällikkö Virva Leväinen
Päätösehdotus
Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös
Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Merkittiin, että tämän kokouksen esittelijänä ja kunnanjohtajan sijaisena toimii hallintopäällikkö Virva Leväinen sekä päätettiin, että pöytäkirjanpitäjänä on hallintosihteeri Silja Kolari.