RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 131
Rahoitussuunnitelma joukkoliikennepalveluista ajokaudelle 1.6.2026-6.6.2027
KH 31.08.2026 § 131
167/08.01.00.01/2026
Valmistelija
Rakennuttamis- ja hankintapäällikkö Jonne Heimonen, puh. 040 6474484
Toimivalta
Joroisten kunnan hallintosääntö § 20, kunnanhallitus päättää kohta 18) lausuntojen antamisesta kunnan kannalta merkittävistä asioista kohta 25) sopimuksista, sitoumuksista ja hankinnoista, siltä osin kuin päätösvaltaa ei ole siirretty lautakunnalle tai viranhaltijalle.
Asia
Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Joroisten kunnan välillä on solmittu yhteistyösopimus henkilökuljetusten järjestämisestä, joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmästä ja joukkoliikenteen kustannusten jakamisesta. Sopimus on tullut voimaan 1.6.2020 ja sitä on muutettu 5.6.2023 alkaen. Sopimus on voimassa toistaiseksi.
Aluehallinnon uudistuksen myötä ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät siirtyivät Traficomiin ja näin ollen Traficom korvasi ELY-keskuksen sopimusosapuolena ELY-kunta yhteystyösopimuksessa ja siihen liitettävässä rahoitussuunnitelmassa 1.1.2026 alkaen.
Yhteistyösopimukseen perustuvassa rahoitussuunnitelmassa sovitaan kunnan rahoitusosuudesta kuntalaisiaan palvelevissa Traficomin joukkoliikennehankinnoissa. Rahoitussuunnitelma tehdään vuosittain ja siinä sovitaan ajokaudelle kohdistuvien kustannusten jakamisesta.
Kuntien kustannusosuudet säilyvät viime ajokauden tasolla. On kuitenkin huomioitava, että joukkoliikenteen arvonlisäveron muutokset, sopimusten indeksitarkistukset ja uusien sopimusten hankintahinnat vaikuttavat kuntien euromääräisiin kustannuksiin.
Käyttöoikeussopimuksiin perustuvassa kuntarajat ylittävässä liikenteessä Traficomin rahoitusosuus on 75 % ja kuntien yhteenlaskettu rahoitusosuus 25 %. Kuntien rahoitusosuudesta keskuskaupungin osuus on 20 % ja jäljelle jäävä osuus jaetaan kaikille kunnille tasaosuuksin mukaan lukien keskuskaupunki. Kustannukset jaetaan kohdekohtaisesti niiden kuntien kesken, joita kohteen liikenne palvelee. Kuntien sisäisen liikenteen kustannuksista kunnat vastaavat kokonaan.
Bruttokorvaukseen perustuvan sopimusliikenteen kustannusjaossa on painotettu kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomaisen toimivalta-alueen sisällä tehtyjen matkojen osuutta suhteessa muista kunnista tehtyihin matkoihin. Kustannustenjakomalli pohjautuu Traficomin ja kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomaisen väliseen lippu- ja maksujärjestelmän yhteistyöhön. Muiden kuntien maksuosuudet määräytyvät matkustuksen painottumisen ja liikenteen palvelutason perusteella. Traficomin toimivallassa olevan kaupunkimaisen paikallisliikenteen kustannuksista Traficomin osuus on 45 % ja kaupunkien osuus 55 %. Palveluliikenteen ja muun kaupungin sisäisen liikenteen kustannuksista kaupungit vastaavat kokonaan.
Traficom laatii kunnan maksueräluettelot sopimusten liitteeksi ja indeksi tarkistaa hinnat sopimusehtojen mukaisesti.
- Bruttosopimuksiin perustuvan liikenteen rahoitus
Rahoitettava liikenne:
Varkaus-Joroinen lähiliikenne (Traficom 50 % Joroinen 35 % Varkaus 15 %)
Rahoitusosuus yhteensä 125 528 €
Lipputulot tuloutuvat Traficomille ja kunnille sopimushinnan maksuosuuksien suhteessa. Käytössä on liikenteenharjoittajan lippu- ja maksujärjestelmä.
- Käyttöoikeussopimuksiin perustuvan liikenteen rahoitus
Sopimuskohtaiset rahoitusosuudet:
Savonlinna-Rantasalmi-Varkaus, Juva-Savonlinna
Rahoitusosuus yhteensä 12 557 €
Ilmoitetut maksuosuudet (sis. alv 13,5 %) indeksi tarkistetaan kunkin sopimuksen sopimusehtojen mukaisesti.
Traficom esittää liitteenä olevan rahoitussuunnitelman hyväksymistä osaksi solmittua yhteistyösopimusta.
Kunnan kannanotto rahoitussuunnitelmaan pyydetään toimittamaan Traficomin kirjaamoon 18.9.2026 mennessä.
Esittelijä
Hallintopäällikkö Virva Leväinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Traficomin esittämän rahoitussuunnitelman ajokaudelle 2026–2027 osaksi solmittua yhteistyösopimusta.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä vs. kunnanjohtajan päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tekninen tauko klo 15.09-15.12.