RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 29.09.2026/Pykälä 33
Tarkastuslautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1.-31.8.2026 ja talousarvio 2027
Tarkastuslautakunta 29.09.2026 § 33
122/02.02.02/2026
Toimivalta
Kuntalain 121 § mom. 6 mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi
Asia
Tarkastuslautakunta tekee esityksen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle vuoden 2027 talousarvioksi. Lautakunta keskustelee talousarviosta ja päättää kokouksessa esityksestä valtuustolle (liite 1).
Tarkastuslautakunta käy läpi talousarvion toteutumisen ajalta 1.1.-31.8.2026 (liite 2).
Valtuuston hyväksymän vuoden 2026 talousarvion mukaan tarkastuslautakunnan menot ovat 19 850,00 euroa. Elokuun lopun eli 1.1.-31.8.2026 tilanteen (10.9.2026 otettu raportti) mukaan toteutuneet kulut ovat yhteensä 11 303,84 euroa (56,9 %).
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta hyväksyy talousarvioesityksen ja antaa sen edelleen käsiteltäväksi kunnanhallitukselle ja valtuustolle osana talousarvion käsittelyä.
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi talousarvion toteutumisen ajalta 1.1.-31.8.2026.
Päätös
Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä talousarvioesityksen ja päätti antaa sen edelleen käsiteltäväksi kunnanhallitukselle ja valtuustolle osana talousarvion käsittelyä.
Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi talousarvion toteutumisen ajalta 1.1.-31.8.2026.