RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 154
Järjestelyvaraerien ja kehittämiserien kohdentaminen
KH 26.10.2026 § 154
225/01.00.01/2026
Valmistelija
Sivistysjohtaja Mika Huovinen, puh. 044 4935611
Toimivalta
Joroisten kunnan hallintosääntö; 7. luku Toimivalta henkilöstöasioissa; 40 § Kunnanhallituksen yleistoimivalta: Mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä, toimivalta on kunnanhallituksella.
Asia
Kunta-alan vuoden 2026 sopimuskorotuksiin kuuluvat KVTES- ja OVTES-sopimusten osalta paikalliset 1.10.2026 voimaan tulevat järjestely- ja kehittämiserät, jotka on saatettava maksuun viimeistään joulukuussa 2026. KT on ohjeistanut asiasta yleiskirjeessään 10/2026. TS- ja TTES-sopimusten osalta KT on antanut ohjeistanut yleiskirjeessä 17/2026 kehittämiserien myöhentämisestä ja määräaikaisen prosentuaalisen palkanlisän maksamisesta.
KVTES- ja OVTES-sopimusten mukaiset erät on laskettu syyskuun 2026 palkkasummista, ja niiden kohdentamisesta on neuvoteltu työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaisesti pääsopijajärjestöjen edustajien kanssa 24.9. ja 2.10.2026 sekä saavutettu yksimielisyys. Paikallisten neuvottelujen pöytäkirjat ovat oheismateriaaleina.
Neuvotteluissa sovittiin esitettäväksi päättävälle toimielimelle seuraavaa:
KVTESin 0,20 % paikallisen järjestelyerän (563,07 euroa) osalta sovittiin, että korotus kohdennettaisiin koulunkäynninohjaajien ja hyvinvointitoimen työntekijöiden tasopalkkoihin mahdollisimman tasaisesti kokonaissumma huomioon ottaen.
KVTESin 0,40 % kehittämisohjelmaerän (1126,04 euroa) kohdentamisen osalta sovittiin, että erä kohdennettaisiin tasolisiin ja henkilökohtaisiin lisiin suhteessa 626,04 euroa ja 500 euroa.
OVTESin 0,20 % paikallisen järjestelyerän (535,81 euroa) kohdennettaisiin ensisijaisesti uusiin TVA-lisiin ja jäljelle jäävältä osalta henkilökohtaisiin lisiin.
OVTESin kehittämisohjelmaerien (osio G 0,20 % / muu OVTES 0,18 %) kohdentaminen (123,73 euroa ja 370,87 euroa): Osio G:n osuus kohdennettaisiin kelpoisuuslisiin ja että muun OVTES osuus käytettäisiin uusiin henkilökohtaisiin lisiin ja aiempien lisien tasaamiseen.
Esittelijä
Kunnanjohtaja Jaakko Kuronen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä paikallisen neuvottelutuloksen 1.10.2026 voimaan astuneiden KVTES ja OVTES mukaisten paikallisten järjestelyvara- ja kehittämiserien kohdentamisesta.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kunnanjohtajan päätösehdotuksen.