RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 05.11.2026/Asianro 88
Vesihuolto- ja omaisuudenhallintasuunnitelman laatiminen
Tekninen lautakunta 05.11.2026
236/00.01.02.00/2026
Valmistelija
Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342
Toimivalta
Joroisten kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan lautakunta valmistelee kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi kuuluvat toimialansa asiat.
Hallintosäännön 27 §:n mukaan tekninen lautakunta johtaa ja kehittää teknistä toimialaa sekä vastaa vesihuollon yleisestä kehittämisestä kunnan alueella.
Hallintosäännön 24 §:n kohdan 15 mukaan valtuusto päättää merkittävistä ja taloudellisesti tai muulla tavoin laajakantoisista kunnan hallinnon järjestämisen periaatteista ja koko kuntaa koskevista strategiaa toteuttavista suunnitelmista ja ohjelmista.
Asia
Vesihuoltolain (119/2001) muutos (1087/2025) tuli voimaan 1.1.2026. Vesihuoltolain 5 a §:n mukaan kunnan on laadittava alueelleen vesihuoltosuunnitelma yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten, tukkuvesihuoltolaitosten sekä muiden kuntien ja keskeisten tahojen kanssa. Kunta hyväksyy suunnitelman ja pitää sen ajan tasalla. Lain siirtymäsäännöksen mukaan ensimmäinen vesihuoltosuunnitelma on laadittava kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta eli viimeistään 31.12.2027. Vesihuoltosuunnitelman kanssa samassa aikataulussa vesihuoltolaitoksen on laadittava omaisuudenhallintasuunnitelma.
Vesihuoltosuunnitelma on koko kunnan aluetta koskeva vesihuollon pitkän aikavälin suunnittelun ja kehittämisen asiakirja. Suunnitelmassa tarkastellaan vesihuollon nykytilaa, palvelutarpeen kehitystä, vedenhankinnan ja jätevesihuollon järjestämistä, vesihuoltolaitosten toiminta-alueita, tuotantoratkaisujen vaihtoehtoja sekä kunnan omistajapolitiikkaa ja vastuita. Sisältövaatimuksista säädetään tarkemmin valtioneuvoston vesihuoltoasetuksen (1173/2025) 2 §:ssä. Suunnitelmassa otetaan huomioon vesihuollon alueellinen yleissuunnittelu, ja se sovitetaan yhteen alueidenkäytön suunnittelun ja yhdyskuntakehityksen kanssa.
Joroisten suunnitelman valmistelussa arvioidaan erityisesti nykyisen vesihuoltoverkoston ja vedenhankinnan toimintaedellytyksiä, jätevedenkäsittelyn kehittämistarpeita, vesiosuuskuntien tilannetta, haja-asutusalueiden vesihuoltoa sekä asutuksen, kaavoituksen ja elinkeinotoiminnan tulevaa palvelukysyntää. Tarkastelussa huomioidaan myös kunnan merkittävät maankäyttö- ja elinkeinohankkeet sekä vesihuollon toimintavarmuus. Suunnitelman tarkastelujaksoksi esitetään vuosia 2027–2040.
Vesihuoltosuunnitelma laaditaan kunnan omana työnä teknisen toimialan johdolla ilman ulkopuolista suunnittelukonsulttia. Valmistelussa hyödynnetään olemassa olevia suunnitelmia, vesihuoltolaitoksen aineistoja, paikkatietoja ja muiden yhteistyötahojen tietoja. Työ yhteensovitetaan vesihuoltolaitoksen vesihuoltolain 9 a §:n mukaisen omaisuudenhallintasuunnitelman valmistelun kanssa. Omaisuudenhallintasuunnitelma laaditaan konsultin avustuksella. Valmistelua varten esitetään perustettavaksi määräaikainen ohjaustoimikunta, johon nimetään luottamushenkilöitä ja kunnan viranhaltijoita. Toimikunnan tehtävänä olisi ohjata ja seurata valmistelua; se ei käyttäisi toimielimille kuuluvaa päätösvaltaa.
Ennen suunnitelmien hyväksymistä kunnan on pyydettävä vesihuoltolain mukaisten valvontaviranomaisten lausunnot. Suunnitelmaehdotukset tuodaan teknisen lautakunnan käsiteltäväksi valmistelun aikana ja edelleen toimivaltaisten kunnan toimielinten hyväksyttäviksi. Suunnitelmien valmistumisen aikataulu on vuoden 2027 loppu.
Esittelijä
Tekninen johtaja Petri Miettinen
Päätösehdotus
1. käynnistää vesihuoltolain 5 a §:n mukaisen Joroisten kunnan vesihuoltosuunnitelman ja omaisuudenhallintasuunnitelman laatimisen siten, että suunnitelmat valmistellaan hyväksyttäviksi viimeistään 31.12.2027; 2. että vesihuoltosuunnitelma laaditaan kunnan omana työnä teknisen toimialan johdolla ilman ulkopuolista suunnittelukonsulttia ja omaisuudenhallintasuunnitelma laaditaan konsultin avustuksella; 3. antaa tekniselle johtajalle tehtäväksi vastata valmistelun organisoinnista, työohjelmasta, lähtötietojen kokoamisesta ja suunnittelun yhteensovittamisesta vesihuoltolaitoksen omaisuudenhallintasuunnitelman kanssa; 4. esittää kunnanhallitukselle määräaikaisen toimikunnan perustamista ja luottamushenkilöiden sekä tarvittavien viranhaltijoiden nimeämistä siihen; toimikunnan tehtävänä on ohjata ja seurata suunnitelmien valmistelua; 5. että suunnitelmat valmistellaan yhteistyössä vesihuoltolain 5 a §:ssä tarkoitettujen tahojen kanssa ja että suunnitelmaehdotukset tuodaan teknisen lautakunnan käsiteltäväksi ennen niiden jatkokäsittelyä.
Päätös