Dynasty tietopalvelu
Joroisten kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 160


Kokousasian teksti

 

Viestintäasiantuntijan valinta

 

KH 26.10.2026 § 160  

169/01.01.00.03/2026  

 

Valmistelija

Kunnanjohtaja Jaakko Kuronen, puh. 040 6616885

Toimivalta

Joroisten kunnan hallintosäännön 47 §:n mukaan vakinaisen henkilöstön valinnan valmistelee valittavan esihenkilö ja valinnasta päättää esihenkilön esihenkilö.

Tehtävä sijoittuu elinkeinotoimen tulosalueelle ja valittava henkilön esihenkilönä toimii kunnanjohtaja.

Hallintosäännön 50 §:n mukaan valinnan suorittava viranomainen vahvistaa tehtäväkohtaisen palkan virka- tai työsuhteen alkaessa voimassa olevien määräysten ja ohjeiden mukaisesti sekä päättää muista virka- ja työsuhteen ehdoista lain, työ- ja virkaehtosopimusten ja annettujen ohjeiden mukaisesti lukuun ottamatta tässä hallintosäännössä erikseen mainittuja ehtoja.

Asia

Kunnanhallitus on kokouksessaan 10.8.2026 § 125 päättänyt myöntää täyttöluvan viestintäkoordinaattorin tehtävään sekä nimesi haastatteluryhmän jäsenet.

Viestintäkoordinaattorin tehtävä on ollut julkisesti haettavana Joroisten kunnan verkkosivuilla, Kuntarekry-palvelussa sekä työvoimaviranomaisten Työmarkkinatori-palvelussa.

Määräaikaan mennessä tehtävään saapui yhteensä 77 hakemusta. Hakijoista 71 täytti tehtävän koulutuksellisen kelpoisuusvaatimuksen eli korkeakoulututkinnon.

Haastatteluryhmä perehtyi hakemuksiin ja niiden liitteisiin sekä kutsui hakemusten ja ansioiden perusteella 11 hakijaa ensimmäisen vaiheen Teams-haastatteluun. Näiden haastattelujen perusteella neljä hakijaa kutsuttiin toisen vaiheen henkilökohtaiseen haastatteluun.

Valintaa valmisteltaessa on arvioitu hakijoiden koulutusta, työkokemusta, ammatillista osaamista, työnäytteitä sekä haastatteluissa osoitettua soveltuvuutta viestintäkoordinaattorin tehtävään. Erityistä huomiota on kiinnitetty hakijoiden valmiuksiin vastata itsenäisesti kunnan sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, kehittää kunnan tunnettuutta, toimia johdon viestinnällisenä tukena sekä huolehtia häiriö- ja poikkeustilanteiden viestinnästä.

Rekrytointiprosessin aikana on todettu, että tehtävän sisältöä ja vastuita kuvaa viestintäkoordinaattorin nimikettä paremmin nimike viestintäasiantuntija. Tehtävä sisältää itsenäistä viestinnän suunnittelua, kehittämistä ja toteuttamista sekä asiantuntijatukea kunnan johdolle ja muulle organisaatiolle.

Nimikemuutos ei vaikuta tehtävän sisältöön, KVTES mukaiseen palkkahinnoitteluun eikä tehtäväkohtaiseen palkkaan.

Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti viestintäasiantuntijan tehtävään valittavaksi Tytti Brotkinia ja varalle Suvi Leinosta.

Esityksen perustelut

Tytti Brotkin työskentelee Helsingin seudun ympäristöpalveluissa (HSY) viestinnän erityisasiantuntijana. Hänellä on lähes kymmenen vuoden monipuolinen työkokemus viestinnän asiantuntijatehtävistä muun muassa henkilöstöviestinnän, strategiaviestinnän, maineviestinnän, viestinnän kehittämisen sekä kriisi- ja poikkeustilanneviestinnän parissa. Koulutukseltaan Brotkin on teologian maisteri.

Brotkin osoitti hakuprosessin aikana omaavansa erinomaiset valmiudet hakuilmoituksessa määriteltyjen tehtävien hoitamiseen. Hänen monipuolinen työkokemuksensa, vahva ammatillinen osaamisensa ja näyttönsä viestinnän itsenäisestä suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavat hyvin tehtävän vaatimuksia.

Haastatteluissa Brotkin osoitti myös selkeää näkemystä kunnan viestinnän kehittämisestä, oma-aloitteista työotetta sekä kykyä toimia johdon ja muun organisaation viestinnällisenä tukena. Haastatteluryhmä arvioi, että hänen osaamisensa ja kokemuksensa tuovat merkittävää lisäarvoa ja viestinnän ammatillista asiantuntemusta Joroisten kuntaorganisaatioon.

Hakijoiden ansioiden ja soveltuvuuden kokonaisarvioinnin perusteella haastatteluryhmä pitää Tytti Brotkinia tehtävään parhaiten soveltuvana hakijana.

Esittelijä

Kunnanjohtaja Jaakko Kuronen

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää:

  1. muuttaa viestintäkoordinaattorin tehtävänimikkeen viestintäasiantuntijaksi
  2. valita viestintäasiantuntijan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 4.1.2027 alkaen Tytti Brotkinin ja hänen kieltäytymisensä varalle Suvi Leinosen;
  3. vahvistaa viestintäasiantuntijan tehtävän KVTES mukaiseksi palkkaryhmäksi 1ASI44 (eräät hallinnon asiantuntijatehtävät) ja osaamisen ja vastuun tasoksi B1 (1ASI44B1) sekä tasopalkaksi 3 080,07 euroa kuukaudessa. Tehtävänimikkeen muutos ei vaikuta palkkaryhmään, osaamisen ja vastuun tasoon eikä tasopalkkaan.
  4. että työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa;
  5. että valinta on ehdollinen, kunnes valittu on esittänyt hyväksyttävän selvityksen terveydentilastaan.

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

Jiri Leppänen poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 15.44–16.06 (hallintolaki 28.1 § kohta 1, läheinen asianosainen). Puheenjohtajana tämän pykälän käsittelyn ajan toimi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Jani Kautto. Kunnanhallitus valitsi tämän pykälän osalta pöytäkirjatarkastajaksi Jani Kauton tilalle Sari Järnin.