RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 166
Keski-Savon työllisyysalueen vuoden 2025 ylijäämän palautus
KH 09.11.2026
100/14.07.00/2026
Valmistelija
Hallintopäällikkö Virva Leväinen, puh. 044 901 2718
Toimivalta
Kuntalain 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valvoa kunnan etua. Joroisten kunnan hallintosäännön 25 §:n mukaisesti ratkaisuvalta kunnille kuuluvista hallintosäännössä määrittelemättömistä tehtävistä tai toiminnasta on kunnanhallituksella, ellei asia ole valtuuston ratkaistava. Kyseessä ei ole sellainen asia, joka kuntalain tai hallintosäännön perusteella kuuluisi valtuuston toimivaltaan.
Tausta
Työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen liitteessä 1 on sovittu kustannustenjaon periaatteet kahden ensimmäisen toimintavuoden ajalle:
”Ensimmäisen ja toisen vuoden aikana taseyksikön käyttötalouden toteutuneet kustannukset jaetaan sopijakuntien kesken seuraavin jakoperustein:
- Kustannuksista 50 prosenttia jaetaan sopijakuntien 18–64-vuotiaiden asukasmäärän suhteessa. Lukuna käytetään talousarviovuotta edeltävän vuoden lopun (31.12.) työikäisten lukua.
- Kustannuksista 50 prosenttia jaetaan sopijakunnittain työttömien (laaja käsite) määrän suhteessa. Suhdeluku lasketaan talousarviovuoden kuukausien keskiarvona.
--
Edellä mainituista jakoperusteista voidaan poiketa niiden kustannusten osalta, jotka on mahdollista kohdentaa aiheuttamisperiaatteella sopijakuntakohtaisesti. Näistä sovitaan erikseen sopijakuntien kesken. Näitä kustannuksia ovat esimerkiksi palkkatuki ja starttiraha.”
Keski-Savon työllisyysalueen toimintakertomus vuodelta 2025 käsiteltiin työllisyysaluelautakunnassa 10.2.2026 § 12 ja Varkauden kaupunginhallituksessa 23.2.2026 § 48, jonka jälkeen vuoden 2025 ylijäämän käsittelyä koskeva menettely on tullut jäsenkunnille hyväksyttäväksi seuraavasti:
Keski-Savon työllisyysaluelautakunta hyväksyi vuoden 2025 toimintakertomuksen ja päätti vuoden 2025 tilinpäätöksen ja ylijäämän osalta seuraavaa:
- Vuoden 2025 kuntalaskutus oikaistaan tilinpäätöksen yhteydessä työllisyysalueen järjestämissopimuksen mukaisesti.
- Tilikaudelta 2025 kertynyt ylijäämä palautetaan Keski-Savon työllisyysalueen jäsenkunnille.
- Ylijäämä palautetaan järjestämissopimuksen mukaisella kuntalaskutuksen mukaisella jako-osuudella.
- Ylijäämäpalautusta oikaistaan myöhemmin tarvittaessa, kun lopulliset kuntakohtaiset palautukset tarkentuvat käynnissä olevan tarkistuslaskennan ja kuntien välisten neuvottelujen perusteella. Mahdollinen oikaisu tuodaan työllisyysaluelautakunnan käsittelyyn erikseen ja lähetetään jäsenkuntien hyväksyttäväksi.
Joroisten kunnanhallitus hyväksyi menettelyn kokouksessaan 16.3.2026 § 42 edellyttäen, että kohdan 4 mukainen aiheuttamisperusteinen oikaisu tehdään ja sen perusteet avataan jäsenkunnille, kun asiasta tehdään esitys jäsenkunnille.
Asia
Edellisen käsittelyn jälkeen työllisyysalueella on tehty tarkistuslaskelmia aiheuttamisperusteisten kustannusten osalta, ja päädytty siihen, että vuoden 2025 ylijäämän jako on perusteltua tehdä yhteistoimintasopimuksen mukaisesti eli aiheuttamisperusteista oikaisua ei tehdä. Työllisyysaluelautakunnan käsittelyn mukaan laskelmien tekoa on vaikeuttanut se, että vuosi 2025 oli ensimmäinen toimintavuosi, ja kun uutta ja laajaa palvelukokonaisuutta oltiin perustamassa, ei kaikkia asioita ollut mahdollista huomioida etukäteen.
Keski-Savon työllisyysaluelautakunta on kokouksessaan 20.10.2026 § 73 päättänyt esittää jäsenkunnille, että vuoden 2025 ylijäämä palautetaan seuraavasti:
Joroinen | 100 324 |
Leppävirta | 76 144 |
Pieksämäki | 351 458 |
Varkaus | 316 851 |
yhteensä | 844 777 |
Pöytäkirjanote Keski-Savon työllisyysaluelautakunnan päätöksestä on liitteenä.
Palautusesitys on yhteistoimintasopimuksen mukainen ja vastaa tietoa, jonka kunta on kirjannut tilinpäätökseen 2025. Työllisyysalueen tarkastuslaskelmien laadinnassa saatujen lisätietojen perusteella on perusteltua pysyä yhteistoimintasopimuksen mukaisessa kustannustenjaossa. Työllisyysalueiden toiminta on käynnistynyt vuonna 2025, ja tehtävien siirto valtiolta kunnille on ollut iso muutos, ja työllisyysalueen käynnistymiseen on varauduttu yhteistoimintasopimuksessa sopimalla kahden ensimmäisen vuoden laskennallisesta kustannustenjaosta.
Esittelijä
Kunnanjohtaja Jaakko Kuronen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Keski-Savon työllisyysaluelautakunnan esityksen tilikauden 2025 ylijäämän palautuksesta.
Päätös