RSS-linkki
Kokousasiat:https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://joroinen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.05.2024/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Saimaan reitin rakentaminen
Tekninen lautakunta 03.05.2024 § 36
89/10.03.01.02.00/2024
Valmistelija Petri Miettinen, tekninen johtaja, p. 040 661 4342
Saimaan reitin rakentamishankkeelle saatiin Pohjois-Savon Liitolta myönteinen avustuspäätös 27.3.2024. Hankkeen hyväksytty kustannusarvio on 218 225 euroa (ALV 0 %). Tukea myönnetään yhteensä enintään 152 757 euroa eli tuen osuus hankkeen hyväksyttävistä tukikelpoisista nettokustannuksista on tällöin enintään 70,00 %. Hankkeelle on varattu kunnan kuluvan vuoden talousarvion investointiosaan 64 500 euron omarahoitusosuus.
Hankkeen valmistumisaikaa siirrettiin hakuaikana 31.8.2025 saakka, koska rahoitushakemuksen käsittely siirtyi alkuperäisestä aikataulusta huomattavasti myöhemmäksi. Tässä vaiheessa oletetaan, että hanke ei tosiasiallisesti valmistu kokonaan tämän vuoden puolella ja asia on otettava huomioon talousarvion 2025 laadinnassa.
Hankkeen rakentamisen ensimmäisestä osuudesta eli reitin puuston raivauksesta ja vanhan riista-aidan purusta on lähetetty tarjouspyynnöt viikolla 14 paikallisille koneyrittäjille. Reitin rakentamistyöt kilpailutetaan erikseen kevään aikana. Rakentamisurakkaan sisällytetään varsinaisen murske-/kivituhkarakenteisen lisäksi kolmen puisen sillan rakentaminen. Reitin valmistuttua kilpailutetaan vielä erikseen uuden riista-aidan hankinta ja lintutornin rakentaminen. Kunnan omana työnä suoritettavia hankintoja on lähinnä reitin merkitseminen.
Sitowise Oy laatii hankkeen lopulliset suunnitelmat ja tarjouspyynnön kaupalliset asiakirjat kevään aikana. Hanke voidaan kilpailuttaa asiakirjojen valmistuttua ja työt aloittaa arviolta elokuun aikana.
Joroisten kunnan hallintosäännön 23 § kohdan 8 mukaan tekninen lautakunta päättää rakennushankkeiden pääpiirustusten, kustannusarvioiden ja hankesuunnitelmien hyväksymisestä sekä toteutettavista rakennusurakoista, kun urakoiden arvo on yli 60 000
euroa.
Liitteenä ulkoilureittisuunnitelma, periaaterakenteet ja lintutornin suunnitelma. Kustannusarvio on oheismateriaalina.
Esittelijä Tekninen johtaja Petri Miettinen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Saimaan reitin ulkoilureittisuunnitelman ja merkitsee Saimaan reitin rakennushankkeen tilanteen tiedoksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan päätösehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |